Menneitä tapahtumia

2015

12.-13.12.2015 Vihti-Seura oli mukana Naistenmessuilla Luksiassa, Nummelassa.

15.11.2015 Vihti-Seuran syyskokous Pohjatalossa Palojärvellä. TkT, DI Lauri Palojärvi alusti aiheesta "Miksi jääkärit lähtivät?", jääkäriliikkeen 100-vuotisjuhlavuosi, vihtiläiset jääkärikenraalit ja jääkärien merkitys Suomelle.

19.9.2015 talkoolaisten kiitosretki Forssaan. Poikkesimme aamukahvilla Wehnäpaakarit-kotileipomossa, tutustuimme Jokioisten kartanoalueeseen ja Forssan Tyykikylään. Kävimme Forssan museossa ja Finlaysonin tehtaanmyymälässä. Näimme myös Tammelan seutua, harmaakivikirkon, Saaren kartanon ja kansanpuiston sekä kuulimme Portaan kylän historiasta.

23.8.2015 Pertunpidot Vihdin yhteiskoululla. Teemana oli 1930-luku ja pääsimme maistelemaan herkkuja ajan maalaispöytään. Lähiruoka ja paikalliset reseptit oli huomioitu ruokalistassa erityisesti. Samana viikonloppuna Vihti-Seura oli mukana Vihti-Päivillä ja Wuosisatamarkkinoilla pitäen viljamakasiinia avoinna yleisölle.

6.-9.8.2015 Valtakunnalliset kotiseutupäivät Espoossa. Suomen Kotiseutuliiton ja kotiseututyön vuotuinen päätapahtuma. Teemana oli "Rakkaudesta kotiseutuun".

1.8.2015 Syysretkellä matkasimme tutustumaan Lahteen. Kahvittelimme Vesijärven rannalla sijaitsevassa, liki 150-vuotiaassa, historiaa huokuvassa rautatieasemarakennuksessa. Tutustuimme kaupungin nähtävyyksiin kiertoajelulla Lahti-oppaan johdolla. Vierailimme Historiallisessa museossa, joka sijaitsee liki 120-vuotiaassa vanhassa Lahden Kartanossa ja Hollolan Pyhäniemen kartanossa, joka on kulttuurihistoriallisesti Suomen arvokkaimpia kartanomiljöitä. Retkipäivän päätteeksi nautimme kolmen ruokalajin buffetlounaan Lahden upseerikerholla, Hennalan kasarmialueella.

16.5. Kevätretki kolmen kosken Karkkilaan. Perehdyimme alueen teolliseen historiaan, kohteina mm. Suomen Valimomuseo, Galleria Bremer, Högforsin masuuni ja Fagerkullan kaupunginosassa sijaitseva Karkkila-Högforsin työläismuseo. Teimme kiertoajelun Karkkilan keskustassa ja kävimme katsomassa kolmea koskea.

9.5. Kevättalkoot Kirkkoniemessä. Siistimme Pyhän Birgitan kirkon aluetta.

22.3.2015 Kevätkokous Herrakuntatalossa. Teemana kotimainen ja lähiruoka, asiantuntijaluennon piti makumuotoilija Markku Luola.

2014

6.11.2014 syyskokous Haimoon koululla, teemana "Hevoset ja Vihti".

Vihti-Päivät 22.-24.8.2014 Vihdin kirkonkylässä. Pidimme Viljamakasiinia avoinna Wuosisatamarkkinoiden ajan. Järjestimme Pertunpidot Vihdin yhteiskoululla iloisen 1920-luvun teemalla.

9.8.2014 Syysretki merikaupunki Kotkaan. Vierailimme Loviisassa, vuonna 1865 rakennetussa juhlatila Kappelissa. Tutustuimme Kotkassa roolioppaan, keisarinna Maria Feodorovnan johdolla Langinkosken keisarilliseen 125-vuotiaaseen kalastusmajaan. Osallistuimme opastetulle kaupunkikierrokselle ja kävimme Sapokan vesipuistossa sekä Suomen merenkulun historiaa esittelevässä Merikeskus Vellamossa.

25.5.2014 kevätretki Oinasjoelle, mm. Salmelan kotimuseo, Oravala, keramiikkataiteilija Liisa Neuvon ateljee, Hynnälän tila, SL-studio/GlobeHope ja Veikkolan kartano.

3.5.2014 Kevättalkoot, Vihti-Seura järjesti yhdessä Vihdin seurakunnan kanssa talkoot Kirkkoniemen siistimiseksi.

23.3.2014 Vihti-Seuran kevätkokous  Vihdin museossa. Emerita museonjohtaja Pirkko Aurell muisteli vihtiläistä kotiseutu- ja kulttuurityötä Kirsti Kuuselan ajoista 1990-luvulle. Esitelmän jälkeen pidettiin Vihti-Seuran sääntömääräinen kevätkokous.

2013

17.11.2013 Vihti-Seuran syyskokouksessa Päivölässä teemana oli: Mistä Vihti on oikein kotoisin? Läntisen Uudenmaan hallinnolliseen kehitykseen syvennyttiin FM Torsti Salosen johdolla.

19.10.2013 Pertunpitojen talkoolaisten kiitosretki Kemiönsaareen.

24.-25.8.2013 Vihti-Päivät ja Pertunpidot. Vihti-Seura piti Vihti-Päivien ajan viljamakasiinia avoinna ja järjesti perinteiset Pertunpidot Kirkkoniemen koululla. Pidoissa maisteltiin  suuriruhtinaskunnan herkkuja tsaarinajan juhlapöydässä. Lämpimät kiitokset kaikille pitojen toteutukseen osallistuneille talkoolaisille!

11.8.2013 Vihti-Seuran syysretki Sastamalaan, vierailimme mm. Tyrvään keskiaikaisessa Pyhän Olavin kirkossa, eri vuosisatojen sisustuksia esittelevässä Villa Royalissa Mouhijärvellä sekä tutustuimme nahkatuotteiden valmistukseen Keikyällä.

11.5.2013 kevättalkoot Kirkkoniemessä, siistimme Pyhän Birgitan kirkon aluetta.

4.5.2013 kevätretki Irjalan, Pääkslahden, Koikkalan ja Taipaleen kyliin. Kohteina mm. siunauskappeli, Laukkakallio ja Irjalan kartano. Oppaana toimi Henrik Degerman.

24.3.2013 Vihti-Seuran kevätkokous Ojakkalan urheilutalolla. Kuvia ja tarinoita Ojakkalan historiasta esitteli Paavo Hacklin.

2012

15.-16.12.2012 Naistenmessut, Vihti-Seuralla ja museolla yhteinen pöytä kotiseututeemalla.

18.11.2012 Vihti-Seuran syyskokous Heinojan Kestituvassa,  asiantuntijaluennon teema karjalaisen kulttuurin säilymisestä, luennoitsina kansatieteilijä, FM Terhi Pietiläinen.

26.8.2012 Pertunpidot Kirkkoniemen koululla, teemana pappilan pidot kirkkoherra Hippingin merkkivuoden hengessä.

24.-26.8.2012 Vihti-Päivät Vihdin kirkonkylässä. 200-vuotias Viljamakasiini avoinna yleisölle.

11.8.2012 Vihti-Seuran kesäinen syysretki Naantaliin. Kohteina mm. tasavallan presidentin kesäasunto Villa Kultarannan puutarha, keskiajalta peräisin oleva Kankaisten kartanolinna ja Rymättylän Poikoon kylä.

26.5.2012 Vihti-Seuran kevätretki, kohteena Vesikansa.

5.5.2012 Perinteiset kevättalkoot Kirkkoniemessä, siistitään yhdessä kaunista Pyhän Birgitan kirkon aluetta.

25.3.2012 Vihti-Seuran kevätkokous, Vihdin museo, luennoitsijavieraana professori Vilkuna.

2011

27.11.2011 Vihti-Seuran syyskokous, Palojärven Pohjatalo, Palajärvi.

21.8.2011 Pertunpidot Kirkkoniemen koululla, teemana vuosi 1811.

19.-21.8.2011 Vihti-Päivät Vihdin kirkonkylässä. 200-vuotias Viljamakasiini avoinna yleisölle.

13.8.2011 Syysretki Lempäälään, kohteina mm. Laukon kartano Vesilahdessa, Klaus Kurjen tien kiertoajelu ja Kuokkalan museoraitti.

29.5.2011 Kotiseuturetki Otalammelle.

7.5.2011 Perinteiset talkoot Kirkkoniemen siistimiseksi.

27.3.2011 Kevätkokous Vihtijärvellä, vieraina Eva-Riise ja Paul Gundersen: Murrosten ajat, Elina af Hällström ja 1918.

2010

Naistenmessut 11.-12.12.2010. Vihti-Seura osallistui Vihdin museon kanssa yhteisellä myyntipöydällä Naistenmessuille Nummelanharjun koululla.

24.11.2010 Luentotilaisuus. Kirkkonimen koulun auditoriossa. Kesäisten kaivausten johtaja Tiia Tiainen ja dosentti Markus Hiekkanen luennoivat Kirkkoniemen kaivauksista yleisölle. Lisäksi oli mahdollista keskustella kaivausmahdollisuuksien jatkosuunnitelmista.

21.11.2010 Syyskokous. Kaarikeskuksessa Nummelassa klo 14. Kokouksen aluksi Mari Nevalainen luennoi aiheesta ”Maatamme muuttaneet maahanmuuttajat”.

22.8.2010 Pertunpidot. Pertunpidot Kirkkoniemessä klo 13.

21.8.2010 Vuosisatamarkkinat. Vihti-Seuran piste Viljamakasiinimuseossa.

14.8.2010 Porvoon retki. Retkellä käytiin mm. Stensbölen kartanossa Henrik Degermanin opastamana ja kaupunkikierroksella.

5.-16.7.2010 Arkeologiset kaivaukset. Vihti-Seuran järjestämät arkeologiset kaivaukset Kirkkoniemessä. Kaivausten johtajana Tiia Salo.

10.5.2010 Pertunpäivän liput myyntiin. Pertunpidot järjestetään Kirkkoniemessä su 22.8. klo 13.

29.5.2010 Kevätretki. Perinteinen Vihdin sisällä järjestettävä kotiseuturetki suuntautui Nuuksion kansallispuistoon. Kokoontuminen oli Elohovin pihalla. Punakettu-opaspalvelu kertoi makkaran ja tikkupullan nauttimisen lomassa kansallispuistosta ja eräasioista. Mahdollisuus Klassarin kierroksen tekemiseen (4km tai 2km).

24.4.2010 Kirkkoniemen talkoot. Perinteiset talkoot Kirkkoniemen siistimiseksi vuoden 2010 Kulttuuriympäristöteemavuoden hengessä klo 9-12.

21.3.2010 Kevätkokous. Vihti-Seuran sääntömääräinen kevätkokous Pappilanpellonkoululla kirkonkylässä klo 15.

2009

Lauantai 12.12. ja sunnuntai 13.12.2009
Naistenmessut. Vihti-Seura osallistui Vihdin museon kanssa yhteisellä myyntipöydällä Naistenmessuille Nummelanharjun koululla. Myynnissä Pertun posti -lehtiä ja muita Vihti-Seuran julkaisuja.

Sunnuntai 22.11.2009
Syyskokous. Vihti-Seuran sääntömääräinen syyskokous pidettiin Otalampi-talossa. Toivo Flinck puhui inkeriläisten pakkosiirroista.

Lauantai 5.9.2009
Euroopan rakennuskulttuuripäivän tapahtuma Vihdissä. Tapahtuman aiheena vuoden teeman mukaisesti kunnantalot. Tilaisuus järjestettiin Käpykylässä kirkonkylässä. Tilaisuudessa esitelmöivät Jorma Kirveskallio ja Mikko Yli-Rosti aiheenaan Vihdin kunnantalot. Tilaisuudessa on myös nähtävillä valokuvanäyttely Vihdin kolmen kunnantalon historiasta. Yhteiskumppaneina järjestelyissä Vihdin kunta ja Vihdin rakennuskulttuurisäätiö.

Sunnuntai 23.8.2009
Pertunpidot. Keskeisenä osana Vihti-päiviä järjestettiin taas perinteiset Pertunpidot Kirkkoniemen maisemissa.

Lauantai 8.8.2009
Retki Somerolle. Kohteina tori, Palikaisten ja Härkälän kartanot, pellavakeskus sekä Kärsälän ruusutila. Tiedustelut Sirpa Niemi puh. 040 5206334.

Lauantai 23.5.2009
Kotiseuturetki Herrakunnalle. Perinteisen kotiseuturetken kohteena oli Herrakunta, jossa kohteina olivat Vakola, Kirvelä, Herrakunnan monitoimitalo ja Vierelän luomutila. Oppaana toimi Eino Ketola.

Lauantai 18.4.2009
Kevättalkoot. Kirkkoniemessä oli tarkoitus pitää kevättalkoot yhdessä seurakunnan kanssa, mutta hetkellinen takatalvi lumisateineen esti talkoot.

Sunnuntai 29.3.2009
Kevätkokous Kirkkoniemen koululla. Kevätkokouksessa esitelmän piti keskiaikatutkija Hannele Klemettilä aiheenaan keskiajan ruoka.

2008

Keskiviikko 03.12.2008
Kaarlo Ranta -palkinto. Vihti-Seura sai pääkirjastossa Nummelassa järjestetyssä kulttuurijuhlassa Kaarlo Ranta -palkinnon ansioistaan vihtiläisen kulttuurin ja kotiseututyön eteen useina vuosikymmeninä tekemästään työstä.

Sunnuntai 23.11.2008
Syyskokous. Vihti-Seuran sääntömääräinen syyskokous pidettiin Sampolassa Tervalammella klo 15.00. Kokouksen yhteydessä Pekka Visuri luennoi Suomen sodasta 1808-1809. Maritta Turusen tilalle hallitukseen vuodeksi 2009 valittiin Susanne Vuorinen.

Lauantai 23.8.2008
Pertunpäivän pidot. Vihti-Seura järjesti perinteiset Pertunpäivän pidot lauantaina 23.8.2008 klo 13.00 Vihti-päivän markkinoiden aikaan.

Lauantai 16.8.2008
Syysretki Tammisaareen. Vierailtiin Raaseporissa, Tammisaaren museossa ja Fronten-museossa hyvien oppaiden johdolla.

Lauantai 24.5.2008
Kotiseuturetki Nummelaan. Vihti-Seura järjesti perinteisen eri Vihdin kulmakunnille suuntautuvan kevätretkensä tällä kertaa Nummelaan. Retkellä tutustuttiin erityisesti Nummelan vanhempaan historiaan, käytiin Härköilän ja Ridalin vanhoissa kyläkeskuksissa sekä tutustuttiin Hiidenveden rannan vuosisadan vaihteessa syntyneeseen virkistyskoti- ja terveyskylpylähistoriaan Luontolassa ja Päivölässä. Oppaina toimivat Mikko Yli-Rosti ja Jussi Roms.

Lauantai 26.4.2008
Kevättalkoot. Kevättalkoot Kirkkoniemessä yhdessä seurakunnan kanssa alkaen klo 9.00.

Sunnuntai 30.3.2008
Kevätkokous. Sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin Vihdin lukiossa Nummelassa klo 14. Kokouksen aluksi suunnittelupäällikkö Olli Pekka Hatanpää Uudenmaan liitosta esitelmöi maakuntakaavasta ja Vihdin asemasta siinä. Tervehdyksen tilaisuuteen toi myös lukion va. rehtori Satu Nokelainen.

2007

Lauantai 8.12.2007 ja sunnuntai 9.12.2007
Naisten messut. Vihti-Seura osallistui Nummelanharjun koulussa järjestetyille Naisten messuille. Messuilla myytiin Vihti-Seuran tuotteita.

Sunnuntai 25.11.2007
Syyskokous. Vihti-Seuran syyskokous järjestettiin Päivölän Virkistyskodissa. Kokouksen aluksi professori Pentti Lempiäinen luennoi aiheesta Risti ja hautajaisseremonia.

Sunnuntai 8.9.2007
Vihti-Seuran syysretki. Vihti-Seuran perinteisellä syysretkellä tutustuttiin Lohjanjärven ympäristöön.

Sunnuntai 26.8.2007
Pertunpäivän pidot. Perinteiset Pertunpäivän pidot järjestettiin Kirkkoniemessä. Kaksi kattausta myytiin loppuun parissa päivässä. Juhlaviikonloppu oli onnistunut kokonaisuus.

Sunnuntai 20.5.2007
Kotiseuturetki Jokikunnalle. Vihti-Seura järjesti perinteisen eri Vihdin kulmakunnille suuntautuvan kevätretkensä tänä vuonna Jokikunnalle. Retkellä oppaina toimivat Leila Kuittinen ja Pirkko Aurell.

Lauantai 28.4.2007
Kevättalkoot. Lauantaina 28.4. järjestetään talkoot Kirkkoniemessä klo 9-12. Laitettiin Kirkkoniemi kuntoon juhlavuoden kesäksi yhdessä seurakunnan kanssa!

Sunnuntai 11.3.2007
Vihtiläisten laulujen konsertti ja Vihti-Seuran kevätkokous klo 14 Kuoppanummen koululla. Joulukuussa julkaistun Ylpei ja Vaatimattomii -levyn juhlakonsertti. Konsertissa kuultiin Pirjo Koskenperän ja Arto Uotilan tulkitsemana pääosin Eino Ketolan sanoittamia vihtiläisiä tarinoita. Konsertin jälkeen pidettiin Vihti-Seuran sääntömääräinen kevätkokous.

2006

Torstai 7.12.2006

Ylpei ja Vaatimattomii -levyn julkaisu. Vihti-Seuran julkaisutoiminnan uusi avaus oli vihtiläisiä tarinoita lauluina sisältävän CD:n julkaisu.

Sunnuntai 19.11.2006
Syyskokous. Vihti-Seuran syyskokous klo 14 Huhmarnummen koululla. Tilaisuudessa taidehistorioitsija Katja Weiland piti esitelmän aiheena von Rehausen-suku ja heidän aikansa Vihdissä.

Sunnuntai 20.8.2006
Pertunpäivän pidot. Vihti-Seura järjesti perinteiset Pertunpäivän pidot 20. elokuuta 2006. Pitojen ruokajärjestelyistä vastasi Vihti-Seuran emäntä Marja-Liisa Suontaka. Pidot olivat samalla kenraaliharjoitus juhlavuoden 2007 pääjuhlalle.

Lauantai 12.8.2006
Retki Hämeenlinnaan. Lauantaina 12.8. Vihti-Seura retkeili Torsti Lahden ja Sirpa Niemen johdolla Hämeenlinnaan.

Lauantai 22.4.2006
Kotiseuturetki. Huhtikuun 22. päivänä järjestettiin Snellmanin jäljillä –kotiseuturetki. Retkellä käytiin Niemenkylässä, Oravalan Salmelassa ja Palajärven Pohjatalossa. Retki liittyi Olkkalan kartanossa pidettyyn seminaariin J. V. Snellmanin ajan säätyläisten kesänviettokulttuurista ja kestikievareista Vihdissä.

Lauantai 29.4.2006
Talkoot. Kirkkoniemen viihtyisyyden lisäämiseksi ja juhlakuntoon saattamiseksi Vihti-Seura järjesti talkoot lauantaina 29.4.2006 klo 9-12.